TERVETULOA rallattamaan koirametsään!

Aidattua maastoa löytyy n. 2 hehtaarin verran.
Panssariaidan korkeus on 2m ja alareuna on peitetty tiiviisti hiekalla ja soralla.
Pikkukoiria varten ajoportin kannakkeisiin saa asetettua pitkän laudan, joten siltäkin osin metsä on turvallinen.

Metsä on vain ajan varanneen henkilön tai hänen kutsumiensa henkilöiden käytössä. Ulkopuolisia alueelle ei siis yhtä aikaa tule.
Avainlaatikossa on vain yksi avain, joka otetaan oman rallatuksen ajaksi mukaan aitaukseen, joten edes vahingossa ei tule ketään samaan aikaan.

Osa metsästä on avaraa männikköä, missä on hyvä rallattaa hippaa.
Osa on nuorempaa ja tiheämpää sekametsää, vaikkapa piiloleikkeihin oikein passelia.
Metsästä löytyy useita kulkuväyliä. Aidan vieressä on leveämmät väylät ympäri saakka.
Männikössä menee pitkittäin kolme vanhaa traktoriuraa, pikkumetsään on tehty myös väyliä.

Autot voi pysäköidä aitauksen sisällä olevalle parkkipaikalle, tai tarvittaessa tien toisella puolen olevalle odottelualueelle.
Portteja on siis kaksi, 3,5m leveä ajoportti sekä 1m leveä käyntiportti. Avainkoodilaatikko löytyy porttien oikealta puolelta pienestä katoksesta.

ALUE ON METSÄÄ, EI PUISTOA. JOKAINEN ULKOILEE OMALLA VASTUULLAAN.
KIVAA RALLATTELUA KAIKILLE!

HINNAT: 27 eur/tunti (sis. alv24%) riippumatta koira- tai ihmismäärästä.

0,5h 13,50 eur
1h 27,00 eur
1,5h 40,50 eur
2h 54,00 eur
Kysy tarjousta, jos on tarvetta vähintään 4 tunniksi.

SARJAKORTIT:
5 tuntia 125 euroa (voimassa vuoden)
10 tuntia 240 euroa (voimassa 2 vuotta).

LAHJAKORTIT
Rallatukseen voi ostaa myös lahjakortteja.
Lahjakortin voi ostaa joko tietylle tuntimäärälle tai rahasummalle.
Alle 5h lahjakortilla on käyttöaikaa 6kk, sen yli menevissä sarjakorttien mukaisesti.
Lahjakortin voi käyttää myös osissa, minimivarausaika on puoli tuntia.
Soita tai laita sähköpostia, niin sovitaan lahjakorttien toimittamisesta.

AUKI JOKA PÄIVÄ 9-21

kuva