PYSÄKÖINTI JA VUORON VAIHTUMINEN

kuva

PYSÄKÖINTI

Palvaniementie on kapea ja mutkainen, ja sillä on yllättävänkin paljon liikennettä. Siksi muutamia huomioita pysäköintiin.

Pysäköinti mieluiten aitauksen sisälle. Sisälle mahtuu varmasti enemmänkin autoja kuin kuvassa olevat viisi.
Myös liittymään portin eteen voi pysäköidä, mutta olkaa silloin erityisen varovaisia tielle peruuttaessa.
Huomioikaa tässä se, että edelliset pääsevät poistumaan.

Omaa vuoroaan voi odottaa keltaisella merkittyjen autojen kohdalla. (Jos muut parkit ovat täynnä, niihin voi myös pysäköidä.)
Vuoroa voi odottaa myös portin takana ajoliittymässä.
Punaisella merkitty paikka ei ole kovin hyvä pysäköintiin, sillä poistuttaessa siitä on erityisen huono näkyvyys vasemmalle.

VUORON VAIHTUMINEN

Vuorojen välissä ei ole "puskuriaikaa", joten toteutetaan vaihdot ripeästi, jotta keneltäkään ei suotta kulu rallatteluaikaa hukkaan.
Huolehditaan, että koirat ovat autoissaan vuoron vaihtuessa.

Jos aitauksen sisällä on paljon autoja, kannattaa vuoroa odottaa keltaisella merkattujen autojen kohdalla.

Jos taas aitauksessa on hyvin tilaa, vuoronvaihto on näppärää toteuttaa näin:

- Seuraava käyttäjä ajaa portin kohdalle liittymään.
- Edellinen käyttäjä avaa portin.
- Seuraava ajaa sisälle siten, että ei estä edellisen poistumista.
- Edellinen ajaa portista ulos.
- Avain voidaan vaihtaa "kädestä käteen", koodia vastaan. (Koodi on siis päiväkohtainen, ei käyttäjäkohtainen.)
- Seuraava sulkee portin, laittaa avaimen talteen postilaatikkoon ja päästää koirat rallattamaan.